Menneen kauden paketointia ja uuden suunnittelua
Julkaistu: 10.05.2019 00.00

Menneen kauden paketointia ja uuden suunnittelua

Pakko sen on uskoa, meidän F-juniorimme ovat jo tulevalla kaudella E-junioreita. Uutta kautta koskevat nettisivut ovat nyt julkaistu ja tulevan kauden tapahtumia pääsee seuraamaan näillä sivuilla.

Viime viikolla joukkue kokoontui vielä sekä vanhempien että pelaajien kesken hallilla. Pelaajat nauttivat tuttuun tapaan hallin saunan leppoisista lämmöistä ja huvitoimikunnan kasaamista herkuista. Lisäksi valmentajat muistelivat mennyttä kautta ja jakoivat jokaiselle pelaajalle henkilökohtaisen palautteen kauden tapahtumista. Kauden parhaana pelaajana palkittiin Eino Hietalahti ja reiluna pelaajana Eeli Salminen. Hienoa pojat!

Vanhempien tapaamisessa katseet olivat jo tiukasti kesäharjoittelussa sekä tulevan kauden uusissa haasteissa. Nythän meidän joukkue on sitten virallisesti ison kentän peleissä myös sarjatoiminnan osalta. Muutamia muutoksia on tulossa joukkueeseen uudella kaudella. Neljä uutta pelaajaa Eero Haukijärvi, Lauri Tallgren, Aaro Nurmi, Dan Purhonen ja Lukas Äyräs ovat iloksemme ilmoittautuneet siirtyvänsä meidän porukkaan. Uudet pelaajat otetaan suurella innolla mukaan joukkueemme toimintaan. Samalla joudumme ilmoittamaan, että alusta saakka mukana ollut tyttövahvistus Hilma Mattila on päättänyt siirtyä ensi kaudella Ilveksen mimmijoukkueeseen. Toivotamme Hilmalle tsemppiä ja liukkaita jäitä uudessa porukassa. Pelaajien lisäksi muutamia muutoksia tulee myös toimihenkilöihin. Uutena joukkueenjohtajana ensi kaudella aloittaa Hanna Hiljanen, jolla on jo aiempaa kokemusta Pinkkareissa jojon hommista. Rahastonhoitajana puolestaan tulevalla kaudella toimii Tiinaleena Anttila. Joukkue ottaa uudet tekijät ilolla ja kiitollisuudella vastaan.

Kokonaan emme ole vielä kesälaitumille karkaamassa. Joukkueemme nimittäin jatkaa viikoittaista kesäharjoittelua aina juhannukseen saakka ja palaa jäille näillä näkymin jälleen elokuussa. Tulevaisuudessa joukkueemme kuulumisia voi seurata nettisivujen lisäksi myös Instagramissa @pirkkalanpingviinit09 -profiilin kautta.

MUKAVAA KESÄÄ KAIKILLE!

Seuran uusimmat

LähiTapiola Areena

Takamaantie 1

33960 Pirkkala

y-tunnus 1096153-4