F-junioreilla onnistunut loppiaismatka

Pirkkalan Pingviinien F99/00-joukkue teki loppiaisena 6. tammikuuta onnistuneen turnausmatkan Tuusulaan. 00-peliryhmä eteni turnauksen omassa ikäluokassaan aina finaaliin asti, ja 99-ryhmä sijoittui omassa erittäin tasaisessa sarjassaan neljänneksi.

Turnauksen F00-ikäluokassa oli mukana kahdeksan joukkuetta, jotka oli jaettu kahteen lohkoon. Pingviinit voitti omassa alkulohkossaan Riihimäen Kiekko-Nikkareiden ja Etelä-Vantaan Urheilijoiden joukkueen samoin kuin paikallisen Tuusulan Kiekon Panthers-joukkueen yhteismaalierolla 18–3. Loppuottelussa Pingviinit kohtasi oman lohkonsa voittaneen Tuusulan Devils-joukkueen. Finaalikin oli kaikilla muilla tilastoilla paitsi maaleilla mitattuna selvää Pingviinien hallintaa. Maalinteossa Tuusula onnistui kuitenkin kahdesti ja Pingviinit vain kerran, ja niin Pingviinien saavutukseksi tuli komea hopeasija.

99-ikäluokassa mukana olleet seitsemän joukkuetta pelasivat turnauksessa yksinkertaisen sarjan, jossa kaikki joukkueet kohtasivat kerran toisensa. Kahdessa ensimmäisessä pelissään Pingviinit otti voitot Riihimäen Kiekko-Nikkareiden White-joukkueesta sekä Imatran Ketterästä ja pelasi kolmannessa pelissään tasan Tuusulan Kiekon kanssa. Kolmessa viimeisessä pelissä Pingviineille tuli kuitenkin niukka yhden maalin tappio niin Kiekko-Nikkareiden Black-joukkueelle kuin myös Itä-Helsingin Kiekon molemmille joukkueille. Näin Pingviinit sijoittuivat sarjataulukossa keskimmäisiksi eli neljänsiksi.

Hyvien sijoitusten lisäksi molemmat peliryhmät saivat turnauksesta sitä, mitä sieltä ensisijassa lähdettiin hakemaan, eli paljon hyvää peli- ja turnauskokemusta.



Pingviinit luistelukoulu
Maanantaisin   klo 18:15
Pirkkalan jäähalli

Hinta 58 € / kevät
 sis.
 - vakuutuksen 
 - 11 jää kertaa

ILMOITTAUDU TÄSTÄ


Hallituksen kokous
16.1.2012 Ma  klo 17:00
Holiday Inn Tampere